Lyhytelokuvapäivä

Sisällön kuvaus: Kansainvälinen lyhytelokuvapäivä valaisee vuoden pimeintä aikaa. Talvipäivänseisauksena vietettävä Lyhytelokuvapäivä on alkanut Ranskasta vuonna 2012 ja jo seuraavana vuonna se on rantautunut myös Suomeen. Tapahtumaa vietetään Suomen ja Ranskan lisäksi kymmenissä muissa maissa.

Lyhytelokuvapäivää järjestävät lyhytelokuvan kanssa toimivat tahot yhdessä, mutta kuka tahansa voi järjestää myös oman lyhytelokuvanäytöksen esimerkiksi koulussa, päiväkodissa, kirjastossa tai nuorisotilassa.

Tapahtuman verkkosivuilla halukkaat voivat ilmoittaa oman, avoimen lyhytelokuvanäytöksensä ja valita ohjelmistonsa useammasta valmiiksi räätälöidystä paketista. Tarjolla on lyhytelokuvapaketteja jokaiseen makuun iästä riippumatta.

Tarkemmat ohjeet oman lyhytelokuvanäytöksen järjestämiseen löytyvät lyhytelokuvapäivä.fi -verkkosivuilta.

Toteuttaja: Yle Teema, Suomen elokuvasäätiö, AVEK, AV-Arkki, Helsinki International Film Festival Rakkautta & Anarkiaa, Kettupäivät, Tampereen elokuvajuhlat, Turku Animated Film Festival ja Pirkanmaan elokuvakeskus

Kohderyhmä: varhaiskasvatus, esiopetus, 1. -9.luokka (tarjonta vaihtelee vuosittain, pienille lapsille sopivaa materiaalia ei aina välttämättä ole) / Heinävesi, Joroinen, Leppävirta, Varkaus

Tila: ryhmän oma tila, jossa välineet elokuvien katsomiseen (elokuvat saatavilla DVD:nä tai verkkolinkkinä)

Osallistujamäärä: ei merkitystä

Kesto: riippuu valittujen lyhytelokuvapakettien kestosta ja määrästä

Ajankohta: vuosittain talvipäivän seisauksena 21.12. tai 22.12., lisäksi mahdollisesti edeltävä viikko

Hinta: maksuton

Ilmoittautuminen: lyhytelokuvapäivä.fi -verkkosivujen kautta, valittavat lyhytelokuvapaketit julkaistaan marras-joulukuun vaihteessa

Yhteystiedot: lyhytelokuvapäivä.fi

Asiasanat: elokuva, näytös, varhaiskasvatus, esiopetus, 1-luokka, 2-luokka, 3-luokka, 4-luokka, 5-luokka, 6-luokka, 7-luokka, 8-luokka, 9-luokka, heinävesi, joroinen, leppävirta, varkaus

Laaja-alainen osaaminen:  Ajattelu ja oppimaan oppiminen, Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen