Kulttuurikasvatusta voi syventää verkkomateriaaleilla, joita on saatavilla monipuolisesti eri taidealoilta. Materiaalit ovat hyödynnettävissä aineiston tuottaneen tahon verkkosivuilla maksutta.
Verkkosisältöjen kohderyhmät tunnistat seuraavista symboleista:
Varhaiskasvatus
3.-6. luokat 
Esi- ja alkuopetus 
Yläkoulu 
Verkkomateriaaleja aihealueittain:
Draama, teatteri ja nukketeatteri
Labra – Devising-opas – museoissa, kouluissa ja erilaisissa harrastajaryhmissä toimiville avaimia devising-työtapojen käyttöön ja soveltamiseen (Teatterimuseo)|
![]()
Meren alalokero on vuonna 2018 julkaistu kuunnelma lasten ja aikuisten yhteiseksi mielikuvitusmatkaksi kuvitteellisen meren syvyyksiin. Kuunnelma on seitsenosainen ja täysin ilmaiseksi kuunneltavissa Soundcloud-sivustolla. Kuunnelmassa päästään kalojen ja muiden vedenelävien arjen äärelle, kun kaksi merentutkijaa pukee kidukset ja sukeltaa tapahtumien keskelle. Vedestä käsin ihmisen toiminnan seuraukset ja ihmismaailman ilmiöt näyttäytyvät toisenlaisessa valossa, teos on toiveikas pieni puheenvuoro luonnon puolesta. Kuunnelma on samaan aikaan kuvitteellinen luontodokumentti, runotarina ja ystäväkirja. Ikärajaa kuunnelmassa ei ole, sen voi kuunnella niin syöttötuolissa, kuin keinutuolissakin. Kuunnella voit yksin, yhdessä kaverin kanssa tai suuremmankin parven keskellä. Kuunnelma on vapaasti käytettävissä myös koulujen ja päiväkotien tarkoituksiin. (Hybriditeatteriryhmä Hormihaikara) |
![]()
Näytellään oikeesti (Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX) |
yli 7v.
Satu ja Aatos – tarinallista taidekasvatusta teatterin keinoin (Lastenkulttuurikeskus Verso)|
n. 4–8-vuotiaat
Synkeän louhoksen seikkailu – ota sosiaaliset taidot haltuun pelaamalla! (Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX)|
(n. 8–10-vuotiaat)
Talot tarinoi – savupiiput soi – menetelmä kultturiperintökasvatuksen ja taideopetuksen yhdistämiseksi (Varkauden museot & Soisalo-opisto)|
![]()
Tarinoilla lukijaksi -materiaalit TARU® -opas sisältää tutkimusperustaista tietoa ja malleja eri-ikäisten oppijoiden kirjallisuuskasvatukseen ja lukutaidon kehittämiseen. Lisäksi löydät oppaasta konkreettisia menetelmiä ja materiaaleja tekstien parissa työskentelyyn ja lukukokemusten jakamiseen. Mustan Kuun majatalo -materiaali sopii käytettäväksi yhdessä TARU®-oppaan kanssa. Materiaali sopii hyvin käytettäväksi kirjan lukemisen yhteydessä. Se syventää lukukokemusta, tukee tarinamaailmaan eläytymistä ja edistää lukevan yhteisön syntymistä ryhmässä. Materiaalit sopivat käytettäviksi kaikissa perusopetuksen luokissa. (TARU – Tarinoilla lukijaksi, Juli-Anna Aerila ja Merja Kauppinen)|
Tunteiden Tuuli -mentelmäopas – tunnetaitokasvatusta draaman keinoin (Lastenkulttuurikeskus Verso)| ![]()
Voimauttava draamatyöpajamenetelmä (Annantalon taidekeskus)| ![]()
Elokuva
Elokuvapolku (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti)|
Hittivideo-musiikkivideotyöpaja (Kulttuuritalo Valve)|
Koulujen elokuvaviikko (Valveen elokuvakoulu)|
Koulukino / Skolbio (Koulukino ry / Skolbioförening ry)|
Lyhytelokuvapäivä 21./22.12. (mm. YLE, AV-arkki, Suomen elokuvasäätiö)|
Taikalamppu-menetelmän opas – oivaltavaa käytännön dramaturgiaa elokuvatyöpajoihin (Kulttuuritalo Valve)|
Voimauttava videotyöpajamenetelmä (Annantalon taidekeskus)|
Valokuva
Kikatuksen kuvakulmia – Opas valokuvamenetelmään (Taidekaari, Tampere)|
Voimauttava valokuvatyöpajamenetelmä (Annantalon taidekeskus)| ![]()
Mediakasvatus
Global Meal -vastamainostyöpaja Global Meal -hankkeessa on tuotettu monenlaista materiaalia, jonka tarkoituksena on helpottaa ruoka- ja vastamainosaiheiden käsittelyä koulussa. Kaikki materiaali on ilmaista ja avoimesti kaikkien käytössä. (Eettisen kaupan puolesta ry.)|
Medialukuataitoa vastamainoksista – opas vastamainostyöpajan pitämiseen (Eettisen kaupan puolesta ry.)|
4.-9. lk
Minimediaa – Mediakasvatusta päiväkoteihin ja alkuopetukseen kuvataiteen näkökulmasta (Rovaniemen kaupunki/Taikalamppu)|
![]()
”Musta on siistii kun luut murskaantuu” – Oppitunteja mediaväkivallasta yläkouluun (Jyväskylän kaupunki/Lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttuuriaitta)|
Kulttuuriperintö, ympäristö ja arkkitehtuuri
Kulttuuriketju-kuntien omaa historiaa ja kulttuuriperintöä käsittelevät materiaalit on lihavoitu.
Sata pistoa perinteeseen -ohjevihko esittelee Suomen 100-vuotisjuhlavuoden (2017) kunniaksi sata suomalaista perinne-elementtiä. (Karjalainen Nuorisoliitto ry. ja Helkanuorten Liitto ry.)|
Arkkitehtuurikasvatus.fi – (Arkkitehtuurin tiedotuskeskus)|
Elävän perinnön wikiluettelo -sivustolla esitellään esimerkkejä elävästä perinnöstä Suomessa. Elävää kulttuuriperintöämme tunnistetaan ja tallennetaan osana Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimusta. Sivuston sisällöt ovat yhteisöjen tuottamia ja sitä ylläpitää Museovirasto. Katso myös: Opi aineeton kulttuuriperintö|
Finna.fi – Suomen arkistojen, kirjastojen ja museoiden aarteet samalla haulla|
Ikäryhmä: kaikki
Globaalikasvatus.fi -sivuston Vinkkireput (Fingo ry.)|
Jätekukon neuvonta sisältää oppitunteja, erilaisia opetusmateriaaleja sekä koulutusta ja muuta apua koulun kestävän kehityksen työhön. (Jätekukko)|
![]()
Kekri.fi – Suomalainen syysjuhla, kekri, on halloweenin kotoinen serkku. Talonpoikaiskulttuurisäätiön laaja, maksuton verkko-opetusmateriaali tuo kekrin tähän päivään.|
Kulttuurinvuosikello.fi -sivustolta löytyy materiaaleja erilaisiin juhliin ja teemapäiviin liittyen|
Laivadata.fi Varkauden Pirtinniemen telakka oli aikanaan yksi Suomen merkittävimmistä sisävesitelakoista. Vuosina 1862–1964 valmistui noin 800 erityyppistä alusta. Palvelun avulla voit hakea tietoja Pirtinniemen telakan laivoista.|
Leppävirran eMuseossa voi tutustua mobiilioppaan avulla Leppävirran muistomerkkeihin, veistoksiin ja historiallisiin rakennuksiin.|
Leppävirran kotiseutumuseon opetusmateriaalit opettajille ja ryhmille|
Luonto-liiton opetusmateriaalit|
Metsäkansan ruokaperinne -aineistopaketti yläkoulujen kotitalouden ja historian opetukseen (Varkauden museot)|
Oktavuohta.com -sivusto tarjoaa tietoa ja opetusmateriaaleja saamelaisesta kulttuurista. Saamelaisten kansallispäivää vietetään 6.2.|
Opi maailmanperinnöstä! (Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura)|
Opi aineeton kulttuuriperintö -sivustolle on koottu koulujen käyttöön oppimateriaalipaketti, joka tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia käsitellä aineetonta kulttuuriperintöä eri-ikäisten parissa. Sivuston on toteuttanut Museovirasto yhteistyössä Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran kanssa ja se liittyy Unescon yleissopimukseen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta. Sivusto on julkaistu suomeksi ja ruotsiksi. Sivusto on osa Kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta 2018 ja tarjoaakin oivia mahdollisuuksia käsitellä eri maiden elävää perintöä kouluissa. Katso myös: Elävän perinnön wikiluettelo|
Palokunta100.fi Varkauden palokunta 100 vuotta – verkkonäyttely|
Perinneleikit.fi -sivustolle on koottu vanhoja tuttuja leikkejä neppiksestä tervapataan. (Perinneleikit ry.)|
Piipunjuurella.finna.fi Suomen teollisuuden historiaa ja teollisuusyhteisöjen tarinoita tallentavien Piipunjuurella -museoiden yhteinen hakusivu. Sivustolla voit tutkia Varkauden museokeskus Konstin kokoelmiin kuuluvia kuvia ja esineitä. Museokeskus Konstin kokoelmien pääpainopisteet ovat Varkauden teollinen historia sekä teollisen työväestön ja työn historia.|
Pöllö Huupposen seikkailut Savossa on Lastenkulttuurikeskus Verson tuottama tarinallinen ja pelillinen suunnistus, jossa osallistujat pääsevät mukaan Verson tunnushahmon matkalle. Matkalla tutustutaan Verson jäsenkuntien (v. 2022) nähtävyyksiin ja historiaan. |
Saranat.fi Keski-Savon rakennusperintöä, arkkitehtuuria ja kulttuurimaisemia esitteleviä verkkonäyttelyitä, pelejä, tehtävä- ja työpajapaketteja sekä monenlaista muuta kulttuuriympäristöteemaan liittyvää materiaalia. (Varkauden museot)|
Talot tarinoi – savupiiput soi – menetelmiä kultturiperintökasvatuksen ja taideopetuksen yhdistämiseksi (Varkauden museot & Soisalo-opisto)|
Tarinasoitin.fi/varkaus Tarinasoitin on mobiilipalvelu, jossa voit tutustua Varkauden historiaan mobiilireittien avulla. Palvelu on osa Suomen museoliiton Seinätön museo-palvelua.|
Tilat, talot ja kaupungit Oppimateriaalikokonaisuus, jossa yhdistetään eri oppiaineita arkkitehtuurin avulla. (Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki)|
![]()
Kuvataide, kädentaidot ja muotoilu
Ateneumin taidemuseo -virtuaalikierros (Google Cultural Institute)|
![]()
Esa ja esineet (Designmuseo)| ![]()
Finna.fi (Kansalliskirjasto)|
IHME Helsinki -teoksiin liittyvät nykytaide- ja ympäristöopetusmateriaalit|
Kalligrafia (Lappeenrannan lastenkulttuurikeskus Metku)|
Kansallisgallerian taidekokoelmat verkossa|
Koulun toiminnalliset pihamaalaukset (Vantaan kaupungin kulttuuripalvelut/ Taidetalo Pessi ja Taidetalo Toteemi)|
![]()
Kuvataide – Leppävirta Tietoa Leppävirran kunnan kuvataidekokoelmista, leppävirtalaisista kuvataiteilijoista, sekä kunnna näyttelytiloista ja näyttelyistä|
Omin Käsin – Menetelmäopas yhteisölliseen tekstiilitaiteen käyttöön erityisryhmien opetuksessa (Kulttuuriaitta, Jyväskylä)|
erityisryhmät; ei ikärajaa
OPI Suomalainen muoto (Designmuseo)| ![]()
Paperia, paperia – paperitaiteen menetelmäopas (Kotkan Lasten kulttuurikeskus LAKU)|
varhaiskasvatus, 1.-4. lk
Uusi maailmankartta – Visuaalisen taidekasvatuksen menetelmäopas (Taidetalo Pessi, Vantaa)|
![]()
Voimauttava kuvataidetyöpajamenetelmä (Annantalon taidekeskus)| ![]()
Monitaide
Taidetta pitkin ja poikin – monitaiteista taidekasvatusta alakouluihin (Kulttuuriaitta, Jyväskylä)|
![]()
Talot tarinoi – savupiiput soi – menetelmä kultturiperintökasvatuksen ja taideopetuksen yhdistämiseksi (Varkauden museot & Soisalo-opisto)|
Värin äänin – sanataidetta ja musiikkia yhdistävä taidekasvatusmenetelmä (Kulttuuriaitta, Jyväskylä)|
![]()
Ympäristö haltuun – opas luovaan ympäristön tutkimiseen (Kulttuuriaitta, Jyväskylä)|
![]()
Musiikki
Kansanmusiikkia kouluihin – menetelmäopas ala- ja yläkouluille (Louhimo)|
Lastenkulttuurikeskus Louhimon opetusmateriaalit (Louhimo)|
Louhimon metodiopas bändiohjaukseen (Louhimo)|
Musiikki yhteistä on – Lasten ja ikäihmisten yhteiset musiikkituokiot (Lastenkulttuurikeskus Verso)| ![]()
Pieni opas konserttikäyntiin (Louhimo)|
Talot tarinoi – savupiiput soi – menetelmä kultturiperintökasvatuksen ja taideopetuksen yhdistämiseksi (Varkauden museot & Soisalo-opisto)|
Sanataide ja kirjallisuus
Iltasatu – lastensatufoorumi, johon kootaan tekijäoikeuksista vapautuneita klassikkosatuja sekä uusia lastenkirjoja. (Iltasatu-yhdistys)|
![]()
Loitsuja & lohikäärmeitä – Satu opetusmateriaalina (Kulttuuritalo Valve)|
![]()
Meren alalokero on vuonna 2018 julkaistu kuunnelma lasten ja aikuisten yhteiseksi mielikuvitusmatkaksi kuvitteellisen meren syvyyksiin. Kuunnelma on seitsenosainen ja täysin ilmaiseksi kuunneltavissa Soundcloud-sivustolla. Kuunnelmassa päästään kalojen ja muiden vedenelävien arjen äärelle, kun kaksi merentutkijaa pukee kidukset ja sukeltaa tapahtumien keskelle. Vedestä käsin ihmisen toiminnan seuraukset ja ihmismaailman ilmiöt näyttäytyvät toisenlaisessa valossa, teos on toiveikas pieni puheenvuoro luonnon puolesta. Kuunnelma on samaan aikaan kuvitteellinen luontodokumentti, runotarina ja ystäväkirja. Ikärajaa kuunnelmassa ei ole, sen voi kuunnella niin syöttötuolissa, kuin keinutuolissakin. Kuunnella voit yksin, yhdessä kaverin kanssa tai suuremmankin parven keskellä. Kuunnelma on vapaasti käytettävissä myös koulujen ja päiväkotien tarkoituksiin. (Hybriditeatteriryhmä Hormihaikara)|
![]()
Pöllö Huupposen satuseikkailut ovat omatoimiseikkailuja, joissa kerätään tarinan palasia saturasteilta. Jokaiselta rastilta on kaksi eri jatkoreittiä, eli reittivalinnoista riippuen osallistujien lopullisista tarinoista syntyy erilaisia. Seikkailun päätteeksi kerätyistä sivuista voi koota oman satukirjan. Satuseikkailun tarinassa on viitteitä tunnettuihin satuihin ja viimeisellä sivulla on lista ko. saduista. Seikkailujen toteutukseen tarvittavat ohjeet ja tulostettavat materiaalit löytyvät täältä. (Lastenkulttuurikeskus Verso)|
![]()
Voimauttava sanataidetyöpajamenetelmä (Annantalon taidekeskus)| ![]()
Sirkus
Pieni sirkusopas – Sirkusopetusmateriaali peruskoulun opettajille (Taidekaari, Tampere)|
![]()
Sirkus – Luovaa liikuntaa kouluun, Menetelmäopas yhteisölliseen ja omaehtoiseen sirkustoimintaan (Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kulttuuriaitta)|
![]()
Sirkus Kipinä – Sirkus osaksi kouluvuotta (kulttuurikasvatusyksikkö TAITE, Tampere)|
![]()
Tanssi
Lapset tanssimaan -verkkomateriaali on päiväkoti- ja alkuopetusikäisille lapsille kehitetty uusi tanssin opetusvideomateriaali, joka on maksutta saatavilla verkossa. Lapset tanssimaan -opetusvideoiden avulla voi saada helposti ja vähällä vaivalla lisää liikettä ja tanssin iloa päiväkoteihin ja alkuopetukseen. Materiaali on toteutettu Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston avustuksella syksyn 2017 aikana.|
![]()
Taikaloikka – menetelmiä, kuvauksia ja kokemuksia lasten ja nuorten tanssikasvatuksesta (Taidetalo Pessi, Vantaa)|
![]()
Tanssien läpi lukkarin (Vantaan kaupungin kulttuuripalvelut / Taikalamppu)|
![]()
Verkkomateriaalikokoelmia
Lastenkulttuuri.fi – sivusto: Lastenkulttuurin menetelmäoppaat vapaasti käytettävissä opetuskäyttöön.
Barnkultur.fi metodhandböcker på svenska
Lastenkulttuurikeskus Verson menetelmäoppaat ja vinkit:
Tunteiden Tuuli – Tunnetaitokasvatusta draaman keinoin
Satu ja Aatos – Tarinallista taidekasvatusta teatterin keinoin
Musiikki yhteistä on – Lasten ja ikäihmisten yhteiset musiikkituokiot
Vinkkejä taidetoimintaan
Harrastakotona.fi (på svenska / in english) kokoaa lapsille ja nuorille suunnattuja taiteen harrastamisen ja kokemisen verkkosisältöjä. Monet sisällöistä ovat hyödynnettävissä myös opetuksessa.
Ideareppu – Toiminnallisia ideoita esi- ja alkuopetukseen
Kulttuurinvuosikello.fi -sivustolta löytyy materiaaleja erilaisiin juhliin ja teemapäiviin liittyen
Kultus-oppimateriaalit
Pääkaupunkiseudun oppimisen kulttuurikalenterin oppimateriaaleista löydät opetusta tukevia menetelmäoppaita ja työkirjoja taide- ja kulttuurikasvatukseen. Voit hakea materiaalia oppiaineittain, aihealueittain, ikäryhmittäin sekä materiaalin kielen perusteella.
Monialaiset -sivustolla tutustutaan monialaisten oppimiskokonaisuuksien maailmaan oppaan ja innostavien esimerkkien kautta.
Tiedätkö kulttuurikasvatuksen verkkomateriaalia, jota emme ole linkittäneet? Vinkkaa siitä meille sähköpostitse: julia.vatanen@varkaus.fi!
