Taidetestaajat – 8-luokat 2017-2020

Suomen Kulttuurirahasto tarjoaa kolmelle ikäluokalle kahdeksasluokkalaisia, yhteensä noin 180 000 nuorelle ohjaajineen, mahdollisuuden vierailla kahdessa valmiiksi sovitussa kulttuurikohteessa: oopperassa, teatterissa, konsertissa, taidenäyttelyssä jne. Kaksikielisen hankkeen rahoitukseen osallistuu myös Svenska kulturfonden. Hanketta koordinoi Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto. Hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmistoa. Hanke toteutetaan lukuvuosina 2017–2020.

Yksi vierailu suuntautuu omaan maakuntaan tai lähialueelle, toinen Helsinkiin tai muualle Suomeen. Säätiöt maksavat taidetestaajien matkat ja pääsyliput.

Taidetestaajien omia arvioita alkaa ilmestyä www.taidetestaajat.fi -sivuille syksyllä 2017 ja ne ovat heti kaikkien kiinnostuneiden saatavilla.

Kouluihin otetaan yhteyttä keväällä 2017 ja koulut voivat sen jälkeen ilmoittautua taidetestaajiksi. Testauksen tueksi sekä opettajat että oppilaat saavat etukäteen tietoa esityksestä, taiteilijoista ja taidemuodosta. Itse kohteessa nuoret pääsevät tutustumaan siihen, mitä taustalla tapahtuu, ja kokemuksen jälkeen eri kanavat ovat auki nuorten ajatuksille, oivalluksille, tunteille ja mielipiteille.

Lisätietoja hankkeen sivuilta: www.taidetestaajat.fi

Kulttuuriketju-kuntien sekä Etelä-Savon aluekoordinaattori:
Lastenkulttuurikeskus Verso
Sirpa Virtanen
p. 044 743 6468, etela-savo@taidetestaajat.fi